95000 €
5800 m2
150 m2
Rantatontti erinomaisilla yhteyksillä Saimaan rannalta Taipalsaarelta!
Nyt on tarjolla tontti erinomaisilla yhteyksillä ja sijainnilla Taipalsaarelta, Saimaan rannalta!
Kohde sijaitsee paraatipaikalla aivan Saimaan upeitten vesien syleilyssä. Erinomaisten tieyhteyksien ansiosta tontille pääsee lähestulkoon koko matkan päällystettyjä teitä pitkin. Taipalsaaren palvelujen äärelle matkaa kertyy vain reilut 10 km.
Kaavan mukainen rakennusalue on pinta-alaltaan 3200 m2. Kauppahintaan sisältyy lisäksi 2600 m2 lisämaa-alue joka on kaavassa M- aluetta (maa- ja metsätalousaluetta). Tontti on loivarinteistä kangasmaastoa, jonka puusto on sekoitus varttunutta ja kaunista mäntyä sekä lehtipuita. Kohteen ranta on kovapohjainen ja rannasta pääsee hyvin uimaan. Tontti itsessään aukeaa kaakkoon.
Taipalsaaren Vihinniemi on erinomainen kohde, joka yhdistää poikkeuksellisen hyvän sijainnin ja saavutettavuuden luonnonrauhaan Saimaan rannalla. Tontilla on myös hyvät harrastusmahdollisuudet, sillä lähistöllä kulkee vaellusreittejä sekä ratsastamaankin pääsee muutaman kilometrin päässä. Lähikauppaan tontilta ajaa alle vartissa ja Taipalsaaren palvelut ovat myös hyvin saavutettavissa. Eikä ole Lappeenrantaankaan juuri matkaa, sillä isomman kaupungin hulinaan pääsee vain puolessa tunnissa!
Kiinnostuitko? Älä juokse onnesi ohi, vaan sovi välittäjämme kanssa näyttöajasta. Yhteystiedot löytyvät tämän sivun alareunasta.
Palvelut:
Taipalsaaren kunta: https://www.taipalsaari.fi/fi
Etelä-Karjalan maakunta: https://www.ekarjala.fi/
Harrastukset:
Visit Taipalsaari: https://visittaipalsaari.fi/fi-2/
Saimaa Geopark: https://saimaageopark.fi/saimaa-geopark/alue/taipalsaari/
RetkiSaimaa: https://retkisaimaa.fi/fi/
Kannuskylän Talli: https://www.kannuskylantalli.fi/