175000 €
7800 m2
150 m2
Saunamökki suurella tontilla Taipalsaarelta Saimaalta
Nyt on tarjolla harvinaista herkkua, sillä myynnissä on saunamökki tontteineen Taipalsaarelta, Saimaan rannalta!
Kohde sijaitsee paraatipaikalla aivan Saimaan upeitten vesien syleilyssä. Erinomaisten tieyhteyksien ansiosta tontille pääsee lähestulkoon koko matkan päällystettyjä teitä pitkin. Taipalsaaren palvelujen äärelle matkaa kertyy vain reilut 10 km.
Kaavan mukainen rakennusalue on pinta-alaltaan 6100 m2. Kauppahintaan sisältyy lisäksi 1700 m2 lisämaa-alue joka on kaavassa M- aluetta (maa- ja metsätalousaluetta). Tontti on loivarinteistä kangasmaastoa, jonka puusto on varttunutta ja kaunista mäntymetsää. Kohteen rannassa sijaitsevat komeat rantakalliot ja ranta itsessään on kovapohjainen ja hieman kivinen. Tontti aukeaa yhteen parhaista ilmansuunnista, eli etelään. Tällä kohteella saa siis nauttia upeista auringonlaskuista omilla rantakallioilla köllötellen ja Saimaan kansallismaisemia katsellen.
Saunamökki on rakennettu 1970-luvulla ja sijaitsee mukavasti rannan tuntumassa. Mökki on alkuperäisessä kunnossaan ja rakennettu höylähirrestä. Saunamökki on kooltaan noin 30-35 m2 (pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu) ja ollut tähän saakka kesäaikaan vuokrakäytössä. Mökistä löytyy tupakeittiö, kaksi erillistä makuusoppea sekä pieni takka. Tontilla sijaitsevat myös ulko-wc sekä remontin tarpeessa oleva 1970-luvulla rakennettu varastorakennus.
Taipalsaaren Vihinniemi on erinomainen kohde, joka yhdistää poikkeuksellisen hyvän sijainnin ja saavutettavuuden luonnonrauhaan Saimaan rannalla. Voitko jo kuulla kiukaan sihahduksen? Entä miltä tuntuisi pulahdus raikkaaseen järviveteen oman mökkisaunan löylyjen jälkeen? Se on harvoin ollut näin helppoa saavuttaa!
Kiinnostuitko? Älä juokse onnesi ohi, vaan sovi välittäjämme kanssa näyttöajasta. Yhteystiedot löytyvät tämän sivun alareunasta.
Palvelut:
Taipalsaaren kunta: https://www.taipalsaari.fi/fi
Etelä-Karjalan maakunta: https://www.ekarjala.fi/
Harrastukset:
Visit Taipalsaari: https://visittaipalsaari.fi/fi-2/
Saimaa Geopark: https://saimaageopark.fi/saimaa-geopark/alue/taipalsaari/
RetkiSaimaa: https://retkisaimaa.fi/fi/
Kannuskylän Talli: https://www.kannuskylantalli.fi/