"Parhaat mökkimuistot tulee tunnelmasta. Lapsuudesta muistuu mieleen saunominen ja uiminen yhdessä sisarustan ja vanhempien kanssa, ilta-aurinko ja nuotio, ilta-auringon maisema järven yli tyyni ilta ja hiljaisuus. Aikuisiällä tunnelmamuistoja mökiltä aamuauringon noususta järven yli ja lintujen/luonnon heräämisestä silloin. Hienoa olla hereillä aikaisin, jos käynyt lie nukkumaankaan, ja nauttia uuden aamun alkamisesta, samalla voi käydä joko aamu-uinnilla tai pienellä souturetkellä!"
- Juha L.
"Oli lämmin heinäkuun ilta, olimme puolisoni kanssa järvellä soutelemassa hiljaksiin ja nautimme tyynestä järvestä ja toisistamme. Yhtäkkiä huomasimme, että jokin ui kohti meitä ja se oli koiramme, joka oli karannut mökin pihalta meidän peräämme. Olimme siis hyvän matkaa jo rannasta, joten meidän oli nostettava karvainen kaverimme mukaan illan viettoon. Koira ei kuitenkaan ole aivan pieni ja yli 25 kilon märän koiran nosto melkein osoittautuikin liian vaikeaksi, sillä olimme pian melkein kaikki kolme järvessä. Onneksemme saimme kuitenkin koirankin mukaan veneeseen ilman omaa pulahdustamme ja pääsimme jatkamaan soutelua yhden ylimääräisen karvaturrin kera."
- Martti R.
"Lapsuuden fillarimatkat pieniä sorateitä pitkin mökille. Matkalla oli kyläkauppa, jota varten olimme varanneet mukaan vanhemmilta ”salaa” rahaa, jotta saimme ostettua jäätelöt. Mökki itsessään oli vaatimaton piilopirtti, mutta meille silloin mitä parhainta luksusta."
- Senja A.
"Sain tänä vuonna pienen vauvani ekaa kertaa mökille lomailemaan ja se onni, mikä paistoi vauvani silmistä, kun hän pääsi näkemään niin paljon jännää ympärillään!”
- Kati R.
"Paras muisto on, kun ensimmäisen tyttöystäväni vein vanhempieni mökille nauttimaan mökkeilyn rauhasta. Siinä riitti vain istuskelu käsi kädessä laiturilla ja yhteinen hetki luonnon hiljaisuudessa, auringon laskiessa. Sen hetken olisi suonut jatkuvan ihmisyyden ja yli..."
- Niko E.
"Heräsin aamulla kirkkaaseen, mutta lämpöiseen auringon paisteeseen. Herätin sisarukseni ja lähdimme heti aamusta soutelemaan lammelle, jonka rannalla asuimme. Soudimme saaresta saareen ja leikimme kaikenlaisia leikkejä. Mielikuvitus laukkasi täyttä päätä ja jännitys kohosi korkealle. Aloimme jopa näkemään aaveita. Se ei kuitenkaan hidastanut leikkeja vaan jatkoimme iltaan asti yhtä innokkaina."
- Anastasija S.
Vinkki! Oman mökin muistojen keräämisessä toimii erinomaisesti vanha kunnon vieraskirja, jota on hauskaa selailla vuosienkin päästä. Markkinoilla on yhä polaroid-kameroita, joilla saat ikuistettua kirjan väliin helposti myös valokuvat hyvistä hetkistä.
Luo tulevaisuuden mökkimuistot omalla rantatontilla – löydä unelmiesi rantatontti
UPM Bonvestan tonttihausta!