Käsitykset mökkeilystä ja matkailusta ovat muuttuneet viime aikoina. Pelkkä ulkonaolo raittiissa ilmassa nousi itsestäänselvyydestä entistä suurempaa nautintoa tuovaksi olotilaksi. Mökkeilyn edut säilyivät ja arvostus niitä kohtaan kasvoi. Yksinkertaisemmaksi muuttunut arki pisti punnitsemaan valintojamme.
Ekologisuus näkyy mökkeilyssä monin tavoin, etenkin ulkomaanmatkailuun verrattuna. Ympäristövaikutuksiin pystyy itse vaikuttamaan, kun matkustustavat ja ajanvieton omalla kesäpaikalla suunnittelee harkiten. Mökillä voi nautiskella yksinkertaisemmin elämyksistä tinkimättä, koko perheen kesken ja halutessaan isollakin seurueella.
Rakennusmateriaaleissakin voi panostaa ekologisiin vaihtoehtoihin. Esim. hirsiseinä sitoo elinkaarensa aikana jopa kymmenkertaisesti valmistuksessa vapautuneen hiilidioksidimäärän.
Etätyön suosion kasvaessa voi palavereita pitää nopean pyrähdyksen bisnesmatkan sijaan mökin rauhassa, takkatulen loimun lämmittäessä taustalla. Luonnon äärellä ajatus kulkee ja häiriötekijät vähenevät.
Mökkeillessä pitää rahat myös pyörimässä kotimaan sisällä ja mökkikuntien palvelut ja tuotteet vireänä. Viime aikojen kokemusten myötä laajalti elinvoimainen Suomi on hyödyllinen meille kaikille. Ja kyläkaupoissa on lisäksi kiva käydä aistimassa seudun tunnelmaa.
Mökki on lomamatkaa suurempi investointi, mutta siitä on hyötyä ja iloa vuosikymmeniksi. Kotimaan matkailun lisääntyessä mökeistä tulee yhä halutumpia matkakohteita, joita vuokraamalla eteenpäin saat mökkeilyn kuluja kuriin.